FOXCEIVER- kettuvastaanotin, mallit "Plus" ja "Standard"

Julkaistu: Radioamatööri 6/2000

Teksti: Kauko Koskinen OH3KQ

"Kettuja jahtaamassa" -juttuni lopussa (RA 10/99) mainitsin jo rakenteilla olevasta " hyper de luxe" -vastaanottimesta. Nyt esittelemäni " Foxceiver Plus" ja "Foxceiver Standard" ovat tuloksia vastaanotinkehittelystäni, joka perustuu kokemuksiini ensimmäisestä kettujahtikisastani.

Suurin ongelman; kisoissa oli ketun etäisyyden arviointi. Siksi päätin asentaa vastaanottimeen mittarin, joka kertoo, että pysytään ainakin samassa läänissä. Lisäksi toivoin saavani kytkennästä riittävän neutraalin ja stabiilin, jotta ilman suurempia suojauksia käsikapasitanssit ja johdotukset eivät koituisi ongelmaksi. vaikka laite tehtäisiin muovikoteloon. Muovikotelon etunahan on, että se ei synnytä ferriittiantennin ympärille oikosulkevaa silmukkaa, joka on aina metallikotelossa huomioitava.

Ensiksi rakensin Plus-mallin omaa käyttöäni ajatellen, mutta XYL:n kiinnostuttua myös tähän hauskaan ja ainutlaatuiseen liikuntalajiin valmistin myöhemmin Standard mallin hänen toiveitaan huomioon ottaen. Jälkimmäisen mallin nimesin poikkeuksellisesti "Foxceiver Blondeksi" kunnioittaen sillä tulevan käyttäjänsä elämäämme ihanasti rikastuttavaa, aitoa geeniperimää. Lajin geenit ovat muuten edelleen tieteessä selvittämätön mysteerio.

Plus-mallissa on etäisyysmittausta varten valittavissa erikseen AGC-asento, jolloin etäisyys luetaan suoraan mittarin asteikolla. Suuntimista varten on sitten erikseen valittava manuaalinen RF-gain -asento. Tekniikkaan sen enempää perehtymättömälle saattaa menetelmä jäädä hiukan hämäräksi, ja valintakytkimen oikea käyttö voi siksi olla myös vaikeaa. Vaihtoehtoinen AGC-kytkentä on siksi jätetty Standard mallista pois ja etäisyys on siinä kalibroitu RF-potikan ympärille. Säädettäessä mittarin osoitus keskialueelle on etäisyys silloin luettavissa säätönupin eli RF-gain -potikan asennosta.

Plus-malliin laitoin kaksi puolenmääritysnuppia, punainen + ja musta -. Nuppien toiminta on sähköisesti vastakkainen, joten jos haluaa varmistua suunnasta, ei tarvitse väittämällä kääntää vastaanotinta vastakkaiseen suuntaan nähdäkseen onko vaikutus päinvastainen. Hieno kaksi nuppimenetelmäni tyrmättiin heti esitellessäni sitä XYL:lle. "Kuinka punainen nappi voi kertoa, että siihen suuntaan voi lähteä, kun liikennevaloissakaan punaisella ei saa kulkea", hän kysyi. Standard-mallissa luovuinkin kaksinuppisuudesta oitis ja päädyin tavanomaiseen yhteen puolenmääritysnuppiin. Kenttävoimakkuusmittariksi laitoin siihen vanhan kasettimankan paristomittarin. Siinä asteikon alkupää on merkitty punaiseksi ja loppupää vihreäksi. Ennen puolenmääritystä säädetään nyt mittarin neula keskiasteikolle. Jos seisot sellaiseen suuntaan, että nuppia painettaessa neula laskee kohti punaista, et luonnollisestikaan saa kulkea, mutta jos mittari nousee kohti vihreää, saat lähteä matkaan.

Foxceiver on suora vastaanotin, jossa oskillaattorina on 3580 kHz:n resonaattori. Koska meillä on kettutaajuudeksi valittu 3579,545 kHz, kiinnostuin 3580 kHz:n resonaattorista VXO-kiteenä. Ilman VFO-kelaa laitteesta saadaan tunnottomampi käsikapasitansseille. ja lisäksi se ei levitä oskillaattorisignaalia herkästi ympärilleen. Ainakin Bebekin myymä kolmipiikkinen malli osoittautui hyväksi. Ilman kondensaattoria C1 oskillaattori värähtelee hiukan kettujakson yläpuolella. Kuormituskondensaattori C1 valitaan siten, että kettujen nolla-beat löytyy 4,7 k:n potikan keskiasennosta. Sopiva arvo on noin 0-15 pF. 150 pF:n kondensaattorilla oskillaattorin saa toimimaan jo CW-alueen alkupäässä.

Kokeilin ensimmäiseksi kytkentää, jossa oli vain sekoittaja T2 ja oskillaattori T6. T2:n kollektorilla oli LC-piiri. Jonka resonanssitaajuus oli 500 Hz, potcore-muuntaja ja 5 nF:n kondensaattori. Kidekuulokkeen kytkin suoraan 100 nF:n kondensaaltorilla T2:n kollektorille. Jo näinkin yksinkertaisella kytkennällä pystyi suuntimaan, vaikka signaali kuuluikin vielä heikosti. Lisäämällä kytkentään RF-vahvistin T1 ja pientaajuusvahvistin T3 kuuluvuus parani merkittävästi. Samalla T1 katkaisee nyt oskillaattorisignaalin pääsyn antennikeloihin. Diodin D1 läpi kulkevan tasavirran määrällä voidaan muuttaa diodin kuormittavaa vaikutusta RF-ketjussa ja näin säätää RF-gainia. Tällä menetelmällä ei suurtaajuutta tarvitse kuljettaa pitkissä langoissa potentiometrille. ja myös AGC-kytkentä saadaan helposti tuomalla yksinkertaisesti kenttävoimakkuuspiiriltä T4 mittarijännite takaisin D1:lle. T4:n kollektorivastus valitaan siten, että ilman signaalia kollektorijännite on noin 0,4 V, juuri alle D2:n kynnysjännitteen. Koska rakensin laitetta myöhään syksyllä, kun ulkona oli jo 20 astetta kylmempi kuin sisällä, tulin laittaneeksi kytkentään NTC-vastuksen stabiloimaan lämpötilamuutoksen aiheuttamaa poikkeamaa. Kesäoloissa pelkkä trimmeri/vastus yhdistelmä on jo riittävä T4:n kollektorilla, varsinkin Standard-mallissa, jossa mittaria ei tarvitse kalibroida.

Puolenmääritys on samanlainen kuin Launon "Hami88" ja cq-DL 11/87 -lehden  vastaanottimissa. Ainoastaan lisäsin vastakkaissuuntaisen kelan ja toisen painonapin Plus-malliin. Puolenmääritysantenniksi löysin muutamalla markalla pienen teleskooppiantennin Bebekistä. Sille on helppo hakea optimimitta, jossa kettusignaali häipyy lähes olemattomiin vastaanottimen ollessa selin kettuun päin.

Plus-malliin on hyvä laittaa diodit D4 ja D5 rajoittimiksi kuulokeäänelle. Jos AGC-asennon jälkeen RF-gain on jäänyt liian herkkään asentoon, voi ääni olla pestylle korvalle jo liian kovalla. Elko C2 on käytännössä vain siitä syystä, että kuuloke ei napsahtaisi kytkettäessä virta vastaanottimeen. Etäisyyden kalibroin välein 1000 m, 300 m, 100 m, 30 m ja 10 m. Koska kettujen lähetysteho ja maasto voi vaihdella muuttaen signaalivoimakkuutta, ei tarkempiin lukemiin kannata pyrkiä. Käytäntö on osoittanut, että jos laite mittaa etäisyydeksi esim. 100 m, voi siitä kuitenkin jo päätellä, että kettu on kauempana kuin 30 m, mutta myös lähempänä kuin 300 m. Kalibroin vastaanottimet lentokentällä esteettömässä maastossa ja täydellä kettuakulla. Siksi ketun on oltava jo huippuovela ollakseen todellisuudessa kauempana kuin vastaanotin näyttää sen olevan.

Vastaanottimen rakentamisen ehkä ainoa haittapuoli on BF981 :n käsiteltävyys. Huonolla tuurilla se voi olla rikkoutunut jo ostohetkellä. Se on erittäin arka kestämään staattisia purkauksia, ja siksi varomattomalla hypistelyllä siitä saa vain hyvin toimivan kohinageneraattorin. Oskillaattorin säätöpotentiometriksi ei kannata laittaa kaikkein halvimpia potikoita. Sen on lisäksi parempi olla muoviakselinen. Itse tilasin Bournsin potentiometrit Partco Oy:sta. Kuvan muovikoteloja löytyy monen värisinä Bebekiltä. Rakentamisessa ei tarvita sitten muuta virittämistä kuin kuuluvuuden säätö maksimiin antennipiirin trimmerillä.